Vaikka en ole kirkon oppeihin uskonut (muistikuvieni mukaan) varmaankaan ikinä ja eronneena organisaatiosta olen ollut jo pitkälti puolet elämästäni niin joskus sitä huomaa haluavansa seurakunnan parasta. Nyt on sellainen hetki – Jalasjärvellä kun on päätetty luopua ”epäpätevästä” kanttorista ja uuden valinta on jo tehty.
YLE uutisoi aiheesta: ”Seurakuntalaiset osoittavat Jalasjärvellä mieltään kanttorinsa puolesta”
Aiheesta hyvä kirjoitus kaupunginvaltuutettu Mikko Jokipiiltä.
Itse olen seurannut asiaa kirkkoon kuulumattomana sivusta – pidetty kanttori on saanut positiivista tuulta puhallettua koko (kappeli)seurakuntaan, uinumassa olevia kuoroja on herätetty henkiin jne. Tällaisessa maalaiskunnassa, joka on pakkonaitettu kaupunkiin, tuollainen elävöittäminen on tarpeen. Positiivisuutta ei ole koskaan liikaa.
Taustalla on monenlaisia henkilökohtaisiakin asioita ja tapahtumia kuin kaunareissa ikään. Eräs pastorikin on mitä ilmeisemmin lähtenyt aiemmin kanttoriin liittyen – tiedä sitten onko tässä nyt tarkoitus pedata hänen paluutaan. Joka tapauksessa kuohunta sai aikaan yli 10 ihmisen eroamisen kirkosta – mikä suhteellisesti on merkittävä eropiikki vanhoillisella seudulla, jossa varmasti kevyin perustein ei erota kirkosta.
Keskusteluissa on tunteetkin kuumentuneet – ihmisiä kun olemme. Toiset ovat halunneet nähdä nykyisen kanttorin puolustamisen hyökkäykseksi valittua kohtaan. Huhuja on kyllä siitäkin että joku on purkanut pahaa oloaan uudelle valitulle ja se on ikävää se. Syyttömän osapuolen mukaan vetäminen ei ole soveliasta vaan tuomittavaa ja mautonta.
Kun Sonjan opettaja ei saanut jatkosopimusta niin vanhemmat olivat tyrmistyneitä – tilanteessa oli kuitenkin vastassa pätevät opettajat ja meitä vanhempia ihmetytti miksi lapsilta riistettiin tuttu ja turvallinen opettaja. Lähdin keräämään adressia opettajamme tueksi ja vanhemmilta tuli yksimielisesti tuenilmaisu. Harvoin tuenilmaisuilla mitään konkretiaa saavutetaan – vähän kuin useimmat YT-neuvottelut jossa asiat on lyöty jo lukkoon. Mutta toimivat ne kuitenkin signaaleina vääryyttä (=tai ei-vääryyttä kuinka nyt halutaan katsoa) kokeneelle että häntä arvostetaan, hänellä on merkitystä ja hän on tärkeä.
Siksi minä vapaa-ajattelijana ja ateistina osallistun mielenilmaukseen kanttorin puolesta. Toivon toki että kirkkoon kuuluisivat vain ne, jotka sen opit yliluonnollisuuksineen allekirjoittavat ja muut käyttäisivät eroakirkosta.fi-palvelua. Mutta jokaiselle kirkon jäsenelle toivon Samulin kaltaista sydämellään ja antaumuksella työtään tekevää kanttoria. Tällaista kirkon toimintaa minä voin kannattaa – sen lisäksi että käytän nyt jo aikaani diakoniatyöhön sillä paikallislehtemme äänilehden luvusta vastaa seurakunnan työntekijä.
Kävi kuinka kävi niin toivon kanttorille hyvää – ehkä meidän pitäisi muodostaa opintopiiri jotta saavuttaisimme pätevyyden töissämme, jota olemme vuosikausia tehneet.