Ensin satoi niin, että valaskalat uivat kilpaa keittiöstä makkariin.
Sitten satoi niin että sadepisaroita roviolla meillä poltettin.
Ja sitten satoi niin että voi hyvä tavatonta!
Heikki Salo on yksi suosikeistani sanankäytön suhteen – muihin ihailemiini kuuluvat mm. Juice Leskinen, Gösta Sundqvist ja Jarkko Martikainen. Miljoonasateen lisäksi itselleni parasta antia on Herra Heinämäen lato-orkesterin oivaltavat ja hauskat sanoitukset. Voi hyvä tavatonta! -kappale on yksi ehdottomista suosikeistani.
Ei siinä auttanut kuin juosta pakoon.
Kappale on tullut mieleeni myös viimeaikojen somekohujen yhteydessä: oli kyse sitten isänpäivän vietosta tai jostain muusta asiasta niin aina ensimmäiseksi lähdetään liioittelun tielle: ellei liioitella kohun kohteen aloittajan tarkoitusperiä niin liioitellaan itse koettua suurta traumaa. Esimerkkejä olisi pilvin pimein ja tuntuu että nykypolitiikka rakentuu vain kilpailulle siitä kuka taitavammin osaa liioitella joko jonkun toisen sanomisia tai omia ansioita. Jotkut yrittävät väittää vastaan ja korostaa mitä itse asiassa ajattelivat mutta vänkääjien joukko on sitkeä ja kuuro – he kertovat mitä on tarkoitettu ja mihin on pyritty ja pulinat pois.
Ensin juoksin niin lujaa että mun varjo kesken kaiken ojaan putosi.
Sitten juoksin niin että gepardikin vanhainkotiin vuodepaikkaa jonotti.
Ja sitten juoksin niin lujaa että voi hyvä tavatonta!
Somekohuissa tuntuu, että usein paras vaihtoehto on vain juosta pakoon – kuitenkin niin ettei vahingossakaan yritä poistaa viestejään. Joka tapauksessa jos alat liikaa puolustelemaan, niin alkuperäiset viestit kuitenkin jatkavat leviämistään tarkoitushakuisesti lainattuna ja oma mielipide julistetaan armotta vain selittelyksi. Onkin oikeastaan enää se ja sama mitä olet tarkoittanut, koska tarkoitusperäsi on jo saneltu muualta. Jos sattumoisin selitys on uskottava niin se on vähintääkin asian ja ongelman ja epäkohdan vähättelyä.
Tulin muuten Meksikoon ja Meksikossa aurinko paistoi ja oli kuuma.
Kuumassa somekohussa on siestan paikka – kuumuus ei hellitä kuin ajan kanssa ja viimeinenkin populistinen lämmittely-yritys hiipuu aikanaan.
Kuuma oli niin että varjossakin kananmunat paistui kanan sisälle.
Sitten lämpes niin että kiekkohallin jää se paloi ihan karrelle.
Sitten oli jo niin lämmin että voi hyvä tavatonta!
Oli kyse sitten liikennemerkkien uudistamisesta tai isänpäivän vietosta niin ylitulkitsijat heittävät toistensa kiukaille lisää löylyä ja asia paisuu ja paisuu. Kaltevan pinnan argumentaatio johdattaa eteenpäin yhä villiimpiin teorioihin. Ennen somekohujen aikakautta tutuksi ovat tulleet mm. ”päätelmät”, joissa tasa-arvoinen avioliitto johtaa siihen että mennään naimisiin lampaan kanssa.
Se oli reissu. Ensin mua vastaan tuli kolme pitkää miestä.
Toisaalta on ikävää että aidosti sosiaalinen media on vaarassa muodostua laskelmoiduksi lausuntoautomaatiksi. Koska jokaiseen sanaan tartutaan hanakasti niin spontaanius kärsii. Kukaan ei uskalla olla oma itsensä ja inhimillinen erehtyvä olento.
Lyhimmällä kun hikos Afrikassa varpaat, Alaskassa sillä sitten huurus suu.
Pidempi mies kun kengännauhaa sitoon kumartuu niin otsaluuhun iski kuu.
Ja kolmas oli niin pitkä, että voi hyvä tavatonta!
Huumorintaju ja vitsailu on vaarallista – etenkin ympäristössä jossa eleet ja äänenpainot eivät välity tai vitsin saa luettavakseen myös puolituttu tai ihan outo ihminen jolla ei ole ymmärrystä vitsailijan luonteesta, menneisyydestä tai muusta vitsin syntyyn vaikuttavasta tekijästä. Kohderyhmän kontrollointikin on hankalaa ja usein mahdotonta – mikä on monesti nähtykin kun ”pienen piirin vitsailu” on karannut käsistä.
Sitten mua vastaan tuli kolme ihan pikkuriikkistä miestä.
Vakavista asioistakin saa vääntää vitsiä ja pitääkin. Jonkun loukkaantuminen ei ole este vitsailulle tai vaikkapa kritiikille: joihinkin tilaisuuksiin tietysti nämä eivät sovi ,mutta ei ole olemassa mitään aihepiiriä, josta joku ei löytäisi loukkaantumisen syitä. Sananvapaus on tärkeä asia – mutta sananvapaus ei tarkoita, etteikö sanoistaan olisi myös vastuussa. Tämä usein unohtuu ja heitellään marttyyrinviittoja vouhottajille, jotka ovat saaneet kantaa vastuuta sanoistaan.
Suurempi mies kertoi ylpeänä; ”Neulansilmään kotimökin itselleni rakensin.”
Pienemmällä oli vihreet ratsusaappaat selkänahkaa homejuustobakteerin.
Ja kolmas oli niin pieni, että voi hyvä tavatonta!
Toisten puolesta mielensä pahoittaminen on yksi iso osa somekohuja – tiedä sitten halutaanko nostaa ja pönkittää omaa imagoaan mutta tuskin aidosta ritarillisuudesta on kyse kun noustaan peitset tanassa puolustamaan sorrettua joka ei itse tiedä olevansa sorrettu. Lievempänä versiona taas loukkaantumiseen on syytä, mutta seurauksia ja motiiveja liioitellaan. Joskus paska vitsi on vain paska vitsi – ei enempää eikä vähempää. Paskoilla vitseilläkin on oikeutensa puhumattakaan paskojen vitsien kertojista. Ehkä tämä osuu itselleni liian lähelle ja siksi pidän tätä myös tärkeänä: toisten sanojen ja ajatusten ylianalysointi on vaarallista ja harhaanjohtavaa. Esimerkkinä tilanne vuosien takaa jolloin toimin erään keskustelulistan moderaattorina: eräs keskustelu syöksähti valloilleen ja syytöksiä sinkoili puolin ja toisin. Eräässä kohtaa kommentoin sitten: ”Ptruu tamma, … eli jarrutetaanpa vähän tätä syyttelyä ja menoa.”. Taustalla oli vain ja ainoastaan halu suitsia keskustelua ja luulin asian ilmaisevani kepeästi pohjalaisittain. Valitettavasti edeltävä kirjoittaja oli nainen, joka luuli että tammoittelu kohdistui häneen. Soppa oli valmis: ”Minä _en_ ole tamma. Pidä vaan tiukkapipona, mutta ymmärrän kyllä sinut tuntien naljailusi kohdistuvan minuun. Olenhan toki ennenkin havainnut sinusta olevan hyvin hauskaa rääpiä viestejäni. Naljaile omissa porukoissasi niin paljon kuin tykkäät, mutta listalle lähetettynätällainen tammoittelu ei ole sen paremmin asiallista kuin vitsikästäkään.” En tunnistanut itseäni enkä minusta esitettyjä vihjailuja mutta pyysin anteeksi mutta ei se tilanteessa auttanut etenkin kun sivustasta tuli tulitukea mielensäpahoittamiselle – juuri samaan tapaan kuin nykypäivän somekohuissa. ”Kyllä se minustakin (näin niinkuin viileähenkisenä pääkaupunkiseudun city-kulttuurin kasvattina) vaikutti hiukan seksistiseltä ilmaisulta, ja mielestäni siltä kannalta katsoen sanokaamme epäkorrektilta. Mutta enpä minä ole mikään sanomaan sitä, onko joku toinen tarkoittanut tämäntyyppisen ilmaisunsa olevan seksistinen vai ei. Jos ilmaisu oli osoitettu myös miespuolisille henkilöille, niin siinä tapauksessa ehkä ei. Mutta erityisesti naispuoliselle henkilölle osoitettuna minä kyllä pitäisin sitä sovinistisena kielenkäyttönä.” Yhtäkaikki – osattiin sitä ennen someakin. Tämä oli viidentoista vuoden takaa.
Mutta aikansa kutakin, päätin lähteä kotiin sillä reissaaminen väsytti.
Somekohuissa kuten muissakin väsyneimpiä ovat ne, joita se koskettaa täysin aiheettomasti. Hyvin ajankohtainen on maaseutua vähättelevä musta huumori, johon määrätietoisesti tarttui kansanedustajanpaikkansa piakkoin menettävä poliitikko, joka käyttää huomattavan paljon energiaa kalastellakseen julkisuutta itselleen ja taitavasti usein osaakin rakentaa tikusta asiaa luoden merkityksiä myös sinne missä niitä ei ole. Tuo möläytys – joka oli kieltämättä todella epäonnistunut – leimaa nyt vihreitä ympäri huolimatta siitä mitä me maakunnissa teemme tai miten me asiat näemme. Itseeni osuu etenkin vihreisisiin kohdistettu ”hörhöleima” oli kyse sitten epätieteellisyydestä ylipäätään tai vaikkapa ydinvoiman vastustuksesta heikoilla perusteilla. Siihen ei sitten auta vedota Tieteen ja teknologian vihreät -yhdistykseen johon kuulun. Ja vastaavasti tuore kohu raapii myös kaikkien meidän maakunnissa vaikuttavien vihreiden lisäksi etenkin Maaseutu- ja erävihreisiin. Molemmissa tapauksissa harmittaa jankata että minä en jaa ajatuksia joista minua välillisesti syyllistetään.
Ensin väsyin niin, että haukotukset tuotiin rekka-autolla mun perästä.
Sitten väsyin niin, että loppumatkan kannoin itse itseäni selässä.
Ja sitten väsyin niin, että voi hyvä tavatonta!
Itse olen kokenut monesti someväsymistä – vaikka haluankin pysyä avoimena ja sallia itselleni paskan huumorin heittämisen niin olen päätynyt blokkaamaan tahoja ja aiheita joiden tarkoitus on vain provosoida ja herättää mielipahaa. Oli kyse sitten maahanmuuttajista, susista tai tuulivoimasta niin hyvin paljon liikkuu lastenlaulun kaltaista liioittelua johon voi vain todeta että: Voi hyvä tavatonta!
Kiva oli tulla kotiin ja eikun nukkumaan, voisko herra Valaskala pikkasen antaa tilaa.
Voi hyvä tavatonta!
ps. Tätä kirjoittaessani surffailin Heikki Salon kotisivuille ja huomasin että elokuussa on ilmestynyt kirja Heikki Salo – Tarinankertoja. Miten osuva kirjannimi – täytynee hankkia.
ps2. Vaikka en ole ollenkaan musiikillisesti lahjakas niin Kahlekuningaslaji -teos on tullut luettua joskus kirjoittamishaaveiden innostuksen puuskassa. Mainio teos.